Viikolla oli ennusteltu vesisadetta lauantaille,mutta aurinko paistoi koko päivän ja päivän päätteeksi sen kyllä huomasi,iho oli osittain ihan punainen ja arka;(
Nannan kasvattaja Hannele oli lupautunut Nannan esittämään,kun minulla oli samaan aikaan JH Pepin kanssa.
Lähdin sitten Pepin kanssa JH kehän laidalle odottelemaan jo omaa vuoroa vaikka nuoremmat olivat vasta aloittaneet,sitten alkoi vanhempien kehä ja ensin mentiin kaikki kehään ja seisotettiin koirat ja tuomari kävi kaikkien luona pikaisesti kysymässä koiran iän ja vähän rapsutteli koiria. Sen jälkeen mentiin kierros ympäri ja jäätiin odottelemaan yksilöarvostelua. Yksilöarvostelussa menin ensin Pepin kanssa pöydälle ja tuomari tuli siihen ja katsoi hampaat ja jälleen rapsutteli ja "tutki" koiran. Tuomari pyysi kolmion ja edestakaisin liikkeen, jotka onnistuivat tosi hyvin:) Sitten oli vuorossa kättelyt ja me pääsimme jatkoon! Lopulta tuomari ohjasi meidät viidenniksi eli tuloksena oli JH5!!:)
Vasta toinen virallinen JH ja sijoituin,mahtava fiilis:)
Ja sitten takaisin rotukehälle jossa Nanna odotteli vielä kehään pääsyä Hannelen kanssa. Nuorten luokassa oli yhteensä neljä narttua. Nanna meni Hannelen kanssa todella nätisti,oli ihanaa kattoa kehän laidalta Nannan menoa kun yleensä oon ite esittämässä,Nannan liikkeet on tosi kivat,ilmavat ja kauniit:)
Tuloksena oli NUO ERI NUK1 SA!!!(PN5)
"Viehättävä pieni ja tiivis runkoinen narttu.Erittäin sievä pää. Riittävä kaula.Hyvä tiivis selkä. Hyvä runko kokoon nähden.Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Ryhdikkäät liikkeet. Pentumainen olemus."
Että semmoinen mahtava päivä takana:)
Kiitos Hannelelle Nannan esittämisestä!
Sisarukset:Nanna, Hugo ja Luga |
Huh,kun tuli pitkästi tekstiä:)